maanantai 5. syyskuuta 2016

Conraportti: Tracon 2016

Vouvouvou, mitä tämä on? Olen kirjoittamassa bloggausta täysin suunnittelemani aikataulun mukaisesti mikä on uutta!

Olin siis eilen Traconissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin mennyt jo lauantaina Tamperetalon pihalle hillumaan (sain ostettua lipun vain sunnuntaille), mutta jouduin muuttamaan sitä. Viimeviikon tiistaina aloin miettimään koko conin unohtaneena että miten mones päivä se Tracon olikaan ja havahduin tietoon, että coniin olikin enää vain viisi päivää. :') En siinä ajassa enää ehtinyt hankkimaan yöpymissijaa viikonloppua varten, joten ratkaisuni oli mennä junalla sunnuntaina Tampereelle ja olla conissa vain se päivä. Junalippujenkin kanssa oli pientä sähläystä; menin lauantaina rautatieasemalle ostamaan lippuja, mutta lipunmyynti olikin tietysti kiinni viikonloppuisin ja liput piti hankkia netin kautta. Omalla tililläni ei ollut juuri tarvittavaa rahasummaa lippujen ostamiseen joten veljeni pelasti päivän ja osti junaliput.
Kaikki ei mennyt tällä kertaa suunnitelmien mukaan mutta pääsin silti matkaan!

<- Piirsin altterilleni kostyymin mikä oli päälläni conissa.

 Saavuin Tampereelle noin yhdentoista aikoihin juui silloin kuin kaverini olivat katsomassa cosplaydeittiä, niin menin siinä välissä tekemään ostokset. Roikuin siis conissa hyvien ystävieni Improkärpäsen ja Ciciden sekä näiden kavereiden kanssa.
Ei muuta kuin ostoksia esittelemään!
Aluksi haluan esitellä mitä löysin Gingaan liittyen, blogin teema kun sattuu olemaan. Taidekujalta löysin Kippurablen printin ja SaQen kirjanmerkin. Olen tosi iloinen siitä että Gingasta löytyi fanitaidetta. Kävin tietysti myös Hopeanuoli-fanit ry:n pöydällä pyörähtämässä ja ostin uusimman Tähdenlennon josta sain hyvää luettavaa. Kolmas mesta mihin menin oli myyntipöytäsali josta lähti mukaan Weed-pehmo. Olen älyttömän tyytyväinen siitä, että sain vihdoin oman Weedon hyppysiini. Pehmo on laadukas ja oma yksilöni näyttää ainakin omaan silmääni todella hyvältä. Nyt kun näitä uusia pehmoja on vielä helppo saada niin voisin ostaa useammankin sitten kun siihen on taas mahdollisuus. Pidän kaikista muista pehmoista suurin piirtein yhtä paljon, niin hahmon valinnasta saattaa tosin tulla pieni ongelma. Yksi todennäköisistä hahmotoiveistani on ainakin Yukimura. Pehmo näyttää hyvältä ja sitten olisi molemmat veljekset.



 Taisi olla ensimmäinen kerta, kun tein enemmän ostoksia taidekujalta kuin myyntipöytäsalista.
Kävin muun muassa Shinonin, Sysiraudan, SaQen ja Paperiapinan pöydillä ostamassa printtejä ja muuta taidetta. Oli kiva saada uusin Wurr aiempien viereen omaan hyllyyn ja oli myös mukava löytää tarroja Gravity Fallsin hahmoista. (Olen päätynyt tämänkin sarjan faniksi, heh heh)





Nappasin mukaan käyntikortteja sieltä sun täältä ja niitä kertyi pieni läjä. Minulle on kehittynyt outo pakkomielle ottaa noita mukaan kaikkialta. :'D











Ostin Urumin pöydältä myös pullon Ramunea ja vielä itselleni täysin uutta makua. Löysin pöydän, joka myi paljon Pokémon-figuureja ja -kortteja, mutta en ehtinyt katsoa niitä kaikkia läpi. Halusin kuitenkin ostaa pöydältä jotain mutta en tiennyt mitä, joten päädyin ostamaan yllätyspussin! Sen sisältä paljastui kymmenen korttia, Ariados-figuuri ja kaksi chipsiä (siksikö näitä kutsutaan? ^.^''). Olen oikein tyytyväinen pussin sisältöön. Ostin myös cabochon-riipuksen jossa on Star Wars-leffoista tuttu Death Star. Ja kyllä, olen nykyään tämänkin fandomin nielemä. Kiva kun näitä fandomeja löytyy itseltäni jo aika usea niin ei tule coneissa juurikaan sellaista pulaa etteikö löytäisi jotain mukaan napattavaa.





Ja viimeisenä muttei vähäisempänä löytyy tilaustyönä tehty avaimenperä fursonastani. Tämän tilasin siis Improkärpäseltä! Tilasin pari vuotta takaperin Berneriltä avaimenperän normaalissa muodossaan olevasta fursonastani, tästä hahmon muodosta ollaan yleensä käytetty terniä "feral". Tällä kertaa halusin fursonani anthromuodon avaimenperään, joten nyt minulla on avaimenperä molemmista tämän hahmon muodoista.

Jos tilaustyöt kiinnostavat niin kannattaa ehdottomasti mennä tutkailemaan Improkärpäsen hinnastoa ja tukemaan nuorta opiskelijaa :D
http://improkarpanen.deviantart.com/journal/tem-shop-plays-in-the-distance-612175641





Coni oli leppoisa. Sää oli päivän alkupuolella huono mutta parani onneksi myöhemmin niin porukkaa alkoi mennä myös pihalle. Koska menin coniin vasta lauantaina missasin lauantaina pidetyt Supernatural-miitin ja Ginga-tietovisan mikä on sääli, mutta ajattelen itse etten tarvitse valmiiksi suunniteltua ohjelmaa, jotta minulla olisi hauskaa coneissa. Coneissa on yleisesti aina mukava henki ja yhteenkuuluvuuden olo, niin niissä viihtyy kavereiden kanssa tai yksinkin tosi hyvin ilman mitään sen kummempaa actionia. Tämän vuoden Traconista jäi hyvät fiilikset, ja nyt kun tästä on kehittynyt jo perinne niin olen menossa Traconiin taas ensi vuonna. Coneihin menosta puheen ollen olen varman päälle menossa seuraavaan Gingaconiin ja mahdollisesti muihinkin coneihin, kuten Yukiconiin. Saa nähdä mihin coneihin onnistun liput hankkimaan.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Step by step

Päätin piirtämisen ilosta tehdä jokunen aika sitten uutta fanitaidetta Gingasta, ideoita piirrustuksiin oli ja on edelleenkin aivan kauheasti joten on kiva että sain niistä yhden taas paperille.
Olen jo aika pitkään haaveillut omasta Youtube-kanavasta jotta voisin tehdä speedpaintteja, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi syystä tai toisesta. Tällainen step by step postaus on siis toistaiseksi lähin speedpaintin kaltainen asia jonka voin tehdä.


Hahmotteluun menee yleensä ihan tuhottomasti aikaa, mutta tällä kertaa työ on onneksi niin yksinkertainen että sain tehtyä tämän osuuden nopeasti.


Ginin väritin vesiväreillä. Olen viimeaikoina innostunut enemmän maalaamisesta ja olen pikkuhiljaa opetellut käyttämään vesivärejä. Vaatii kyllä vielä lisää harjoitusta.



Taustan maalasin myös. Meni muuten useampi maalikerros mitä odotin.


Päätin värittää värikynillä silmän ja arvet, ne olivat sen verran pieniä yksityiskohtia että en uskaltanut koittaa maalata niitä.


En aikonut jättää tätä työtä ainoastaan vesivärityöksi, vaan halusin yhdistellä tyylejä. Keksin  käyttää ostamiani Faber Castellin tusseja ääriviivojen piirtämiseen. En ole oikeastaan näitä ennen käyttänyt, koska en ole aiemmin tiennyt mihin työhön niitä käyttäisin. Jokaisella artistilla on varmasti se pelko, että käyttää kalliita välineitä johonkin aivan randomiin työhön tai työ menisikin pieleen jolloin väline kuluisi turhaan. Olen potenut juuri sitä näiden tussien kanssa. :')


Jokaiselta löytyy varmasti edes yksi tällainen sivu luonnosvihostaan...


Ääriviivojen ja muiden viivojen vetely oli hauskin osuus. Lisäilin turkitusta ja piirsin taustaan rastereita jotta tausta ei olisi ainoastaan sinimusta.


Valmis! 
Nimi: Paremman huomisen vuoksi

Koneelle skannatessa väreistä lähtee aina iso osa, joten joudun muokkaaman värimaailmaa digitaalisesti. Joskus ainoastaan korjaan kuvan näyttämään enemmän originaalilta työltä, mutta joskus annan työlle enemmän näyttävyyttä ylimääräisellä värien muokkaamisella.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Innostuksen herättelyä

Mistä tässä nyt aloittaisi.

Olen jälleen kerran päätynyt tähän tilanteeseen, ettei tekstejä ole tullut pitkään aikaan, edellinen taisi tulla kirjoitettua...helmikuussa? o.o Tällä kertaa juttu pääsi kuitenkin floppaamaan pahemman kerran, koska koko fanitus on omalta kohdaltani jollain konstilla jäänyt pahasti taka-alalle. Ei siis ainoastaan Gingan, vaan monen muunkin mangan, sarjan jne. En tiedä oliko syynä koulun aiheuttama uupumus ja vapaa-ajan puute vai mikä, se vain tapahtui. Samasta syystä aktiivisuuteni yleisesti netissä oli ollut aikamoista hiljaiseloa ja piirtäminen oli jäänyt hyvin vähäiseksi.

Nyt lomalla kun sattuu olemaan aikaa niin olen saanut aikaan asioita pitkästä aikaa! c:
Olen alkanut piirtämään enemmän ja olen saanut itseni kiinnostumaan taas Gingasta.
Kaksoissolan sivuilla on tultu roikuttua ja Gin on päässyt puhelimeni taustakuvaksi, Tämä on jo edistystä. Häpeäkseni myönnän, että en ole ostanut uusimpia mangoja, Vielä.
Weed ja Akame eivät ole ainoita sarjoja joiden kerääminen unohtui, vaan niitä on useampikin. En ole edes varma miten monta mangaa hyllystäni puuttuu! :') Olen suunnitellut tilaavani vinon pinon mangaa Adlibriksesta ja kirin kiinni uusimmat julkaisut. Olisin halunnut mennä myöskin Gingaconiin, mutta jouduin jättämään sen väliin koska se meni ikävästi päällekkäin jo alkuvuodesta suunnitellun ulkomaanmatkan vuoksi, Menen kyseiseen coniin varmasti ensi vuonna jos se vain järjestetään.

Mitä tähän blogiin sitten tulee? Minulta löytyy taas intoa kirjoitella tekstejä ja mielessäni on jo joitain juttuja joita odotan pääseväni kirjoittamaan. Toivepostauksia saa toki aina heitellä! vink vink ;)
Pari kertaa on käynyt mielessä, että onko tämän blogin ylläpitoa järkeä jatkaa. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että pidän näiden juttujen kirjoittamisesta ja tavallaan tuen Suomen Gingafandomia ja tuon oman korteni kekoon tämän blogin kautta. Aion siis jatkaa Ouun uumenissa- blogin ylläpitoa. Tämä on ihan mukavaa puuhaa.

Kokoelman sekaan on eksynyt kummaa tavaraa. 
Pitäisi kaiketi siivota. ouo'

perjantai 26. helmikuuta 2016

Aliarvostetuin hahmo

Tai ainakin yksi niistä.

Kaikissa gingasarjoissa (<- onko tuo edes sana?) on aliarvostettuja hahmoja, mutta suurin osa niistä onkin vain pikkurooleissa olevia sivuhahmoja joista emme tiedä paljon. Keskeisimmistä hahmoista yksi hahmo tuntui omasta mielestäni olevan erityisesti aliarvostettu, ja tämä hahmo on Mer.
Ei tainnut tulla isona yllätyksenä? :')

Miksi Mer sitten on aliarvostettu?
~Mer on useiden fanien arvostelujen mukaan ärsyttävä ja/tai heikko.
Tämä taitaa johtua siitä, että GDW:n alussa sarjassa on Merin lisäksi vain yksi saman ikäluokan hahmo, ja se sattuu olemaan Weed. Totta kai Mer näyttää Weedin rinnalla heikolta, koska Weed on syntynyt villinä ja on tottunut selviytymiseen. Tämän lisäksi Weed on Ginin jälkeläinen millä on myös ehkä jonkinlainen vaikutus. Mer puolestaan on pohjimmiltaan kesy eikä hänellä ollut mitään kokemusta selviytymisestä ja luonnossa elämisestä sitä ennen kuin Blue otti tämän joukkoonsa. Mer ei siis luonnostaan ole ns. taistelijaluontoinen ja on ihan ymmärrettävää että hahmoja vertailtaessa Mer ei kuulu vahvimpien joukkoon.

~Merinkin emo kuoli.
Weedin tavoin myös Mer menetti emonsa eikä hänen isästään ole tietoakaan. Weed ei siis ole ainoa joka suree äitinsä menetystä ja muistelee tätä.

~Hahmo kehittyy sarjan aikana.
Aluksi Mer on, noh, arka ja heiveröinen. Meristä puhuttaessa ensimmäinen tämän luonnetta kuvaava asia mikä mieleen tulee on jokseenkin edellämainitun kaltainen. Monet unohtavat kuitenkin, että tämä hahmo ei pysy sellaisenaan koko sarjan ajan. Mer kehittyy, hänestä tulee rohkeampi ja hän oppii taistelemaan. Hougen-saagassa Mer jää puolustamaan Gajouta ja hyökkää urheasti tunkeilijoiden kimppuun. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Mer on myöhemmissä sarjoissa aikuisena paljon taisteluissa mukana (?). Harvoissa hahmoissa tapahtuu suurta kehitystä, joten on vain hyvä asia, että Merin kehitys on niin huomattavaa.

Tuossa omia ajatuksiani. Mitä mieltä itse olette?

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Gingauni: Vaihtoehtoinen Weedin tunnari

Niin kuin otsikko sanoo, näin viimeyönä Gingaan liittyvää unta mikä on harvinaista. (Muistan nähneeni unia joilla on jotain tekemistä Gingan kanssa vain kahdesti tai kolmesti ennen tätä.)
Unessani Weedin tunnari oli erilainen;  Sävelmä ja lyriikat olivat täysin samat mutta animaatiopuoli oli eri. Käytän hyväksi hutaisemiani luonnoskuvia ja selitän millaiseksi alitajuntani oli muuttanut tunnarivideon:

Aivan alussa, missä hahmojen pitäisi vilahtaa siluetteina kuun ohi, ruutuun hyppääkin John.


John sanoo (tietenkin japaniksi) että "Riki, otan iskut vastaan puolestasi!" Tämän voi tulkita eri tavoin. Ajattelen niin että Riki edustaa Ouuta ja on sen henki/sielu, ja John haluaa suojella Ouuta. Ja Johnhan päätyi taisteluun Hougenin kanssa auttaessaan Reikan ja muut pakoon, niin kuin me hyvin tiedämme. Tausta, mikä hohti koko ajan sinisenä tässä kohtaa kirkastuu ja "valaisee" ruudun ja siihen ilmestyy Weedin logo niin kuin siinä oikeassakin versiossa.

Seuraavassa kohdassa jossa lauletaan "Arekuru arashi ni. Asuga mienaku tomo. Kokoronaki sekai ni. Fumi ni jirareyou to." joku hahmo, ehkä Mer, juoksee yksin myrskyssä.


"Kesshite kujikezu, tachiagaru no da. Na monaki kusa no inochi no gotoku." Tässä kohdassa missä oikeasti näytettäisiin yksittäisiä kuvia hahmoista punamustilla taustoilla, onkin iso, korkea ja kapea kartion tapainen kallio (Gajou?) jota kiertäville kiville on kerääntynyt hyviksiä. "Kamera" kiertää kalliota ympäri ja näyttää siinä olevia hahmoja aina kallion huipulle asti missä lienee Gin. Hyvisten kalliota vastapäätä näkyy toinen, ehkä jopa korkeampi jyrkkä kallio jolla on vuorostaan pahiksia.


Oikean videon pätkässä missä näkyisi kuva Meristä, Kenistä, Kagetorasta, Hirosta ja Hookista, universion kamera pysähtyy kallioiden väliin ja kaikki pysähtyy hetkeksi. Kun kertsi lähtee käyntiin kallioilla olevat hahmot hyppäävät ja syöksyvät toisiaan kohti ilmassa ja taistelu alkaa.


Kertsin kuluessa nähdään taistelua ja hahmoja, mukana taisi olla jopa Venäjän sotakoiria? Loppua kohden nähdään Weedin juoksevan kohti hyvisten kalliota ja sen huippua. "Ya mi wo kirisaku hoshi ni naru nosa. Ginga Densetsu Weed." Tässä ihan lopussa Weed on saavuttanut kallion huipun ja hyppää sieltä eeppisesti alas mukaan taisteluun.


Tollanen :,)
Jos ikinä alan kunnolla animoimaan niin voisin ehkä tehdä tästä jonkisortin animoidun version~

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Faniposti Takahashille ja muuta mukavaa

On taas ollut pientä taukoa, heh >.>'' Kesälomalla on niin paljon tehtävää ja sää on niin hyvä ettei vaan jaksaisi istua koneella sisätiloissa. Tämäkin postaus tulee viisi päivää myöhässä...

Yhdessä Weed-mangassa (oliko se nyt 43 tai 44) ilmoitettiin että Takahashille kirjeen lähettäminen on mahdollista, ja että kustantaja lähettäisi ryhmäkirjeen Japaniin ja fanien kirjeiden pitää olla Helsingissä viimeistään 1. heinäkuuta. Olin tyhmänä jättänyt kolme uusinta Weediä lukematta silloin kuin ne ilmestyivät ja luin ne kaikki kolme kerralla vähän liian myöhään; sain tiedon fanipostien lähettämisestä kaksi päivää ennen deadlinea...
Seuraavana päivänä aloin sitten työstämään kirjettäni järkyttävässä kiireessä jotta ehdin viedä sen ensimmäisen luokan postiin.

                           
                                                                  Siinä itse kirje.
Väsäsin toiselle puolelle paperia tällaisen kammotuksen. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin piirtänyt jotain paljon parempaa, hyvä jos hahmoja pystyy edes tunnistamaan tästä.

Seuraava osuus oli ehkä se stressaavin. Etsin kotoani hiki hatussa kirjekuoria mitkä olivat kuitenkin loppuneet, joten joutuisin ostamaan postimerkin lisäksi yksittäisen kuoren -> Lähdin polkemaan pyörällä läiheiseen kauppakeskukseen jossa on myös postin liike, josta ostaisin kaikki tarvittavat härpäkkeet kirjeen lähettämiseen. En ollut käynyt kyseisessä kauppakeskuksessa pitkään aikaan enkä muistanut että posti oli vaihtanut paikkaansa. Jollain ihmeen konstilla sekoitin postin ja pankin logot keskenään ja menin pankin liikkeeseen...Ehdin jonottaa pienen hetken liikkeessä kun huomasin ettei kaikki ole kohdallaan ja tajusin että posti onkin ihan eri paikassa. Liukenin siis huomaamattomasti paikalta ja vältyin nololta tilanteelta :,D Löysin postiin ja ostin ensimmäisen luokan merkin ja postikuoren. Keskuksen ulkkopuolella oli postilaatikko johon pudotin kirjeen kun olin saanut sen kuntoon. Toivottavasti ehti perille ajoissa etten tehnyt koko urakkaa aivan turhaan. c:

Sitten toisiin asioihin, nimittäin Ginga: The Last Warsiin.
Ensinnäkin, olen todella kiinnostunut siitä mitä sarjassa tulee tapahtumaan, Orion ja muut ovat aikuisia ja Ginillä on harmaakaihi. Tiedän juonen peruspiirteittäin mutta en halua vielä kuitenkaan lukea The Last Warsia koska voisin saada paljon spoilereita liittyen Weediin ja GDW:Ohon. Luen vasta Weediä ja olen perusteellinen ihminen joten en halua hypätä kesken kaiken Gingan todennäköiseen loppuhuipennukseen. Olisi kiva hankkia Gorakuja keräilyn takia nyt kun niitä vielä löytyy myynnissä, mutta en tiedä olisiko se järkevää juuri spoilereiden vuoksi.
Ylipäätään, en tiedä miten suhtautusin The Last Warsiin. Olisi tavallaan hyvä että Ginga alkaisi loppua pikku hiljaa, Takahashi on kuitenkin jo iäkäs. Itseäni pelottaa vain mitä tapahtuu fandomille sitten kun Ginga loppuu kokonaan, jatkaako se toimintaansa samaan malliin vai mureneeko se?
Ajatus siitä, että sarja joka on ollut mukana elämässäni koko elinikäni loppuisi yhtäkkiä on todella hämmentävä. Suomessa mangojen julkaisu jatkuisi kuitenkin vielä useita vuosia, ja ken tietää vaikka Orionista ja muista tehäisiin anime, mutta silti. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan.
Saa nyt nähdä mitä tapahtuu.

Tällaista tällä kertaa, luonnostelen muutamaa uutta postausta mutta otan myös haasteita ja toivepostauksia vastaan! C:

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Akita täynnä arpia

Olin vanhemmassa postauksessani esitellyt GNG 1. julkaisun mangojen sisäkansia, joissa on kuva arvekkaasta Ginistä. Takahashi suunnitteli ensin antavansa Ginille paljon arpia kuin Rikille, mutta piirsi arvekkaan Ginin loppujen lopuksi vain yhteen avauskuvaan. Tässä kuvassa Gin ei näkynyt kokonaan, joten lähdin kuvittelemaan ja päätin piirtää pari kuvaa siitä, miltä Gin näyttäisi jos Takahashi olisi toteuttanut visionsa  =)

Kuvat ovat aika luonnosmaisia. Yritin aluksi jäljitellä Ginga- tyyliä (keskimmäinen kuva), mutta oma tyyli alkoi väkisinkin paistaa läpi ja päätin käyttää sitä. Oikeaan alanurkkaan eksyi yksi aikuinen Ginkin.