sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Haaveita

Idea tähän postaukseen taisi lähteä muiden bloggaajien toiveista, mitä ginga mangoja Suomessa julkaistaisiin. Olen miettinyt asiaa vähän laajemmin, ja ajattelin kertoa omista toiveistani liittyen kaikenlaisiin oheistuotteisiin ja mangoihin. Eli:

GNG Taidekirja
Samantyyppinen ja kokoinen manga kuin GDW Gengashuu, mutta kaikki kuvat oltaisiin piirretty vanhemmalla tyylillä kuten GNG mangassa. Kuten kaikki ovat huomanneet, Yoshihiron piirtotyyli on muuttunut hyvin paljon GNG:n ja GDW:n välillä, onhan GNG piirretty melkein viisitoista vuotta ennen GDW:tä ja siinä ajassa tyyli voi vaihtua. Ja jos hypätään ajassa vielä taaksepäin Shiroi Shensi Yamaton alkuajoille, niin ensimmäisissä osissa koirat olivat jopa suht realistisia. (hups, karkasin taas aiheesta ^^') Jutun pointti oli siis se että pidän enemmän vanhasta GNG:ssä käytetystä piirtotyylistä,
ja olisi hienoa nähdä enemmän kuvia sillä tyylillä.


GDW konsolipeli
Playstationille tai X boxille suunnattu peli. Esim. Bleachista, Inuyashasta ja Narutosta ollaan tällaiset jo tehty, miksei Weedistäkin? Totta kai peli GNG:stäkin olisi tervetullut, mutta koska GDW on uudempi, peli olisi helpompi toteuttaa. Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin, olemassa on jo GDW Pachinko mutta se on ihan oma juttunsa. Peli voitaisiin toteuttaa animen tyyliä jäljittelevällä tietokoneanimaatiolla, ja pelissä olisi sarjasta poikkeava, ihan oma storylinensä ja OSTinsa. Myös stoorin pelaamisen lisäksi olisi mahdollista pelata kaksinpeliä; valita hahmot joilla pelata kakkospelaajaa vastaan tai pelata onlinessa tiiminä. Myös ihan oman Ginga hahmon luominen pelaamista varten olisi nannaa =)

Figuurit
Kaikki figuurit jotka ovat tähän mennessä tehty Gingasta, ovat hyvin pieniä ja yksinkertaisia.
Toiveena olisi siis että gingan hahmoista tehtäisiin myös tarkasti veistettyjä, maalattuja, yli 20 cm korkeita figuureja. Jokainen hahmo olisi erilaisessa posessa, ja alustassa vosi olla erilaisia kasveja yms.
Satunnaisena esimerkkinä näistä figuureista voisivat toimia esim. jotkin Pókemon figuurit, kuten:
En omista kuvaa! Tai figuureissa ei olisi alustaa, mutta ne olisivat yhtä hyvälaatuisia kuten jotkin One Piecen figuurit.


Pehmot
Jos pehmojen valmistaja ei olisi mennyt konkursiin, pehmoja voisi olla enemmän ja myös enemmän eri hahmoista. Olisi myös varteenotettavaa jos jostain putkahtaisi uusi valmistaja, joka alkaisi tehdä taas ginga pehmoja. Jos pehmot yleistyisivät niistä ei tarvitsisi maksaa yli viisisataa euroa harvinaisuutensa vuoksi.

Orion
GDW:O animen lisäksi haaveena olisi että Orionista tehtäisiin enemmän oheistuotteita, tällä hetkellä olemassa olevien pinssien ja kankaisen mangakuoren lisäksi. Oheistuotteita voisivat olla figuurit,
kangasjulisteet, extramangat, astiat yms. Ja pinssejä ja mangakuoria tehtäisiin enemmän niin niistä ei tarvitsisi maksaa niin paljon.

GDR Anime
Olisi mahtavaa jos Rikistä tehtäisiin anime! Joidenkin kriteereiden mukaan yhden osan mittaisesta sarjasta ei voida tehdä animea, mutta en pitkää animea Rikistä toivoisikaan. Anime voisi olla pikemminkin elokuva, johon koko mangan matsku sisältyisi. Mielenkiintoisinta olisi ehkä nähdä Shiro tässä animessa; kuulla miltä tämän ääni kuulostaa ja nähdä tätä enemmänkin animoituna. GNG:ssä Shiro vain vilahtaa animen alussa, eikä sillä ole yhtään vuorosanoja.


Vaatteet
Olemassa on jo virallisia Ginga aiheisia t-paitoja, mutta vaatteita voisi olla enemmän. Esim. huppareita, joissa voisi olla kuva jostain hahmosta sen selkäpuolella, vöitä, joiden metallisessa vyönsoljessa voisi olla kohokuva esim. Ginistä, housuja joiden lahkeissa voisi olla tyylitelty ja yksinkertainen kuva jostain logosta tai hahmosta. Näitä ideoita riittää.

Saatan tehdä ehkä toisenkin tällaisen postauksen, jos lisää ideoita putkahtaa päähän =)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti