maanantai 24. marraskuuta 2014

Figuureja ulkoiluttamassa 3

Kyllä, olen räpsinyt figuistani taas lisää kuvia. Lunta tuli sen verran että pääsin rämpimään hankeen ja ottamaan vaihteeksi talvisempia kuvia, kaikki aiemmat kuvat kun ovat kesältä.

John vs Hôgen
Tämän kuvan ottamista olen suunnitellut siitä asti kun sain idean figuurien kuvaamisesta, mutta sen toteuttaminen ei ollut ennen mahdollista, koska minulla ei ollut vielä silloin Hougenia. Olen siis todella tyytyväinen, että sain tämän vihdoinkin otettua, ja olen ihan tyytyväinen lopputulokseenkin. 



Sama toisinpäin


'
En oikein osannut päättää kumman noista pistäisin, joten pistin molemmat. Sinistä Weediä on suhteellisen vaikeaa kuvata sen yksivärisyyden takia, mutta lumen kanssa saa aika hyviä kuvia otettua. 
Tulen vielä julkaisemaan osa 3.5:n koska aion muokata yhtä ottamaani kuvaa, enkä sitä vielä tähän hätään ehtinyt tehdä. Näette sitten C;






4 kommenttia: